Sinetti oli aikanaan tärkeä asiakirjan aitouden vakuus. Kullakin virkamiehellä oli oma sinettinsä, usein sormuksen muodossa.  Sillä painettiin kuva lämmitettyyn vahaan. Sinetintutkimus on osa heraldiikan tutkimusta, josta  saadaan  viitteitä myös sukututkimuksen avuksi. Sinetin kuva-aihe tuli usein perintönä suvusta, suvun vaakunasta, nimikirjaimista tms. Virkamiessäätyyn ylenneet kansan parista lähteneet miehet saivat tyylitellä oman kuvionsa.

 

 

Lauri Matinpoika Raumannuksen sinetin kuva on peräisin vuodelta 1563, jolloin hän oli juuri tullut Iin kirkkoherraksi. Ajalle tavalliseen tapaan ja tavallisessa paikassa ovat haltijan nimikirjaimet LM (Laurentius Matthiae). Entä mikä on kilvessä oleva kuvioaihe? Äkkiä katsoen siinä on M-kirjain. Antaako se viitteen Laurin suvun nimeen? Emme tiedä. Toisaalta kuvion voisi tulkita vaikkapa kahdeksi viljalyhteeksi.

Ongelmaa ei helpota se, että herra Lauri käytti myöhempinä vuosina eri sinettiä, joka oli muuten samanlainen, mutta kuvioaihe oli käännetty ylösalaisin, jolloin siitä tuli ikäänkuin W-kirjain.


Alkuun